Uutislistaukseen

Gospel Helsinki valmistautuu juhlakonserttiin innolla – ja etänä

26.4.2021 11.30

Vuoden 2020 piti olla Gospel Helsingille kiireinen, ja katse oli tiukasti kuoron 20-vuotisjuhlakonsertissa. Koronapandemian vuoksi kävi toisin, ja kuorolaiset olivat yhtäkkiä uuden edessä.

Korona pakotti etäharjoituksiin

Maaliskuussa 2020 alkaneet koronarajoitukset pakottivat valtaosan koteihinsa työskentelemään, opiskelemaan ja harrastamaan. Myös kuorolaisten kalenteri löi tyhjää, kun sovitut harjoitukset ja keikat peruuntuivat tai siirtyivät tulevaisuuteen.

Gospel Helsinki ei olisi Gospel Helsinki, ellei se kokoaisi rivejään myös poikkeustilanteessa. Kuoron keskiviikkoharjoitukset alkoivat rullata varsin nopeasti Zoomin välityksellä. Vaikka tulevaisuus oli hämärän peitossa, tavoitteena oli edelleen valmistella elämyksellinen ja laadukas 20-vuotisjuhlakonsertti.

Tavoitteesta huolimatta liikkuvaan maaliin oli vaikea tähdätä. Rajoitusten kestoa ei voinut ennustaa, ja uudenlainen arki haastoi jokaista tavallaan. Itseäni rasitti työn ja harrastusten siirtyminen tietokoneen ääreen, ja ajatukset olivat aluksi kaikessa muussa kuin kuorossa.

Pienryhmiä, videoita ja ääninauhoja

Kuorolaulun kannalta etäharjoittelussa on yksi merkittävä haaste: se kitkee pois yhteisöllisyyden ja kuorolaulun ytimen, sen, että voi kuulla oman äänensä osana yhteistä sointia.

Etäisyydestä huolimatta yhteisössä on Gospel Helsingin voima. Tunne siitä, että kuoro kantaa, sekä harjoittelua tukenut materiaali stemmanauhoineen ja sähköisine nuottiarkistoineen auttoivat sopeutumaan tilanteeseen.

Hiljalleen etäarki asettui uomiinsa, ja kuorossa on tehty koronavuoden aikana erilaisia kokeiluja ja uusia aluevaltauksia. Keväällä 2020 toteutimme kaksi etämusiikkivideota: Gospel Helsingin laulajat videoivat kodeissaan Total Praisen, ja Gospel Helsinki Ensemblen laulajat ahkeroivat sen lisäksi Suvivirren.

Syksyllä yhdistelimme etä- ja pienryhmäharjoituksia, kunnes tiukentuneet koronarajoitukset pakottivat jälleen pelkän etäharjoittelun pariin. Vaihtuvat pienryhmäkokoonpanot, etäharjoittelu ja oman laulun äänittäminen kuoronjohtaja Nina Pakkaselle ovat sekä haastaneet että kehittäneet meitä laulajina.

Vuonna 2021 konsertoidaan – tavalla tai toisella

Vuosi 2021 näyttää edeltäjäänsä toiveikkaammalta. Etäharjoittelusta on tullut normaalia, ja tiedämme, että tulevaisuudessa siintää konserttejakin.

Ensimmäisenä niistä koittaa retrosoulin kuningattaren Nicole Willisin ja Gospel Helsingin yhteiskonsertti Maailma kylässä -festivaaleilla. Toistaiseksi materiaalia on työstetty pelkästään etänä, mikä on täysin poikkeuksellinen lähestymistapa näin isoon konserttiin. Siitä huolimatta olo on levollinen. Harjoittelun tukena ovat stemmanauhat, Whatsapp-ryhmä ja Zoom-kokoontumiset. Kuoron yhteisö kantaa jälleen.

Lokakuussa pääsemme toivottavasti astumaan Musiikkitalon lavalle juhlakonserttimme merkeissä. Odotamme sitä innoissamme ja toiveikkaina, ja uskoakseni laulamme yhdessä vahvempina kuin koskaan.

Nicole Willis & Gospel Helsinki esiintyvät yhdessä ensimmäistä kertaa Maailma kylässä -festivaaleilla 29.05.2021 kello 12.45–13.45. Konsertti toteutetaan virtuaalisesti. Lue lisää tästä linkistä.

Gospel Helsinki 20 + 1 vuotta juhlakonsertti Musiikkitalossa pidetään 10.10.2021 kello 16. Mukana ovat Ida Elina ja Lumen Valo. Lue lisää tästä linkistä.

Kirjoittaja Saila Marttila on laulanut Gospel Helsingissä sopraanoa vuodesta 2018

 

Gospel Helsinki -kuorolaiset nauhoituspäivänä Luther-kirkossa. Kuva Gospel Helsinki.