Evästeet
EvästeetLinkki avautuu uudessa välilehdessä
Avaan työhuoneeni oven, napsautan tietokoneen auki ja vien eväät jääkaappiin. Huikkaan hyvät huomenet virastolle saapuvalle työkaverille. Työpöydälläni lojuu esiteluonnoksia, muovitaskuja papereineen ja liuta muistilappuja – muista tilata seurakuntasihteerille uudet käyntikortit, ketkä kokoavat tällä viikolla messujen esirukoukset, kirjoita viimeisimmät sisäisen viestinnän tiedotteet, tee kooste syyskauden materiaalista.
Avaan kalenterini, joka kertoo sen, mitä jo tiedän; kesäloma lähestyy ja sitä ennen on vielä paljon tehtävää. Puhelin piippaa ja sähköposti ilmoittaa saapuneista viesteistä.
Haen itselleni mukillisen kahvia ja alan tutkia pöydällä odottavaa työlistaa – tuon voi jo vetää yli, ja tuonkin sain eilen tehtyä! Mikä on tärkeää, mikä kiireellistä, mikä voi odottaa lomaltapaluutani. Käyn sitten läpi työn alla olevaa kesäesitettä ja merkitsen ne tapahtumat, joista olen jo tehnyt viestintämateriaalia. Tämä alkaa oikeastaan näyttää jo ihan hyvältä. Ehkä käytinkin aamuisen työmatkan turhaan työasioiden pyörittelyyn ja niistä murehtimiseen. Olinko taas kerran pannut riman turhan korkealle?
Lasken esitteen ja työlistan pöydälle ja istun hetken ihan hiljaa paikallani. Maistelen kahvia ja katselen ei-minnekään. Hartiat laskeutuvat pikkuhiljaa alas. Vedän syvään henkeä ja aloitan päivän työt. En ota turhia huolia kantaakseni, etenen asia kerrallaan. Kieltäydyn ajattelemasta tavoiterimaa ja olen itselleni armollinen. Tästä tulee hyvä päivä. Hymy leviää kasvoilleni, ulkona paistaa aurinko.
Teksti: Kirsi Hindström
Kirjoittaja on viestintäsihteeri ja graafinen suunnittelija. Kolumni on julkaistu alun perin Töölöläinen-lehden numerossa 13/2019.
EvästeetLinkki avautuu uudessa välilehdessä