Evästeet
EvästeetLinkki avautuu uudessa välilehdessä
”Makeasti oravainen makaa sammalhuoneessansa –”. Tämä Oravan laulu on ollut minulle aina läheinen ja tärkeä. Lapsena oli ihana tuntea sammaleen pehmeys jalkojen alla kotikalliolla.
Kevään ja kesän kynnyksellä on mukava ulkoilla ja tehdä pihatöitä. Sammaleen poisto pihalaattojen välistä on jäänyt mietityttämään. Tiedän kyllä, että sammal on liukasta ja rapauttaa betonia. Silti itse kuulun siihen joukkoon, jota vihreä ilahduttaa laattojen välissä. Jokainen betonin läpi puskeva voikukka saa sydämeni sykähtämään ja muistamaan kuinka voimallinen elämän virta on ja kuinka elävä kasvaa ja pyrkii valoa kohti.
Vihreä liturgisena värinä kuvaa toivoa ja iankaikkista elämää, mutta se on myös elämän ja arjen väri.
Pääsemme taas yhdessä kirkkoon. Saamme yhdessä kasvaa ja kokea Jumalan kirkkautta ja valoa, Jumalan lempeää puhuttelua, rukoilla yhdessä.
”Kun kevät kukkii kesäksi, Sinä Herra tulet luoksemme helluntain tuulen kosketuksena. Kiitos Herra kesästä, jonka kasvun kiihkeys, kukinnan runsaus, kaikki vihreys ja vehreys, valoisat yöt ja auringon lämpö muistuttavat Sinun hyvyydestä ja lämmöstä. Aamen”.
Saamme yhdessä sammalmättäällä, puistossa, parvekkeella tai Töölön kaduilla hyräillä tai laulaa suvivirttä, joka kertoo elämän vehreydestä:
Jo joutui armas aika
ja suvi suloinen.
Kauniisti joka paikkaa
koristaa kukkanen.
Nyt siunaustaan suopi
taas lämpö auringon,
se luonnon uudeks luopi,
sen kutsuu elohon.
Taas niityt vihannoivat
ja laiho laaksossa.
Puut metsän huminoivat
taas lehtiverhossa.
Se meille muistuttaapi
hyvyyttäs, Jumala,
ihmeitäs julistaapi
se vuosi vuodelta.
Teksti: Matilda Hakkarainen
Kirjoittaja on seurakuntapastori. Kolumni on julkaistu alun perin Töölöläinen-lehden numerossa 07/2020.
EvästeetLinkki avautuu uudessa välilehdessä