Evästeet
EvästeetLinkki avautuu uudessa välilehdessä
Musiikki kuuluu joulun tunnelmaan itsestään selvästi. Perinteisiä joululauluja tulee sieltä sun täältä. Niillä on tärkeä tehtävä, kauniilla tavalla muistuttaa tästä ajasta ja kaikesta siihen liittyvästä hyvästä. Ne myös nostavat muistoistamme esiin nostalgisia kuvia oman lapsuutemme jouluista, toivottavasti niistä iloisimmista.
Omissa stereoissani ovat soineet viime aikoina hieman toisenlaiset sävelet. Postilaatikostani kolahti marraskuun lopulla kovasti odottamani Bruce Springsteenin 20. studiolevy Letter To You. Tuo Pomon kirje osoittautui syväksi ja antavaksi paketiksi, eipä yllätys. Kyseessä kun on artisti, jonka tuotannon tasot ovat monivireisiä ja kuulijaa haastavia.
Amerikan ääni, joka ei ole kaihtanut haastavia tahi synkkiä aiheita teksteissään, kaivertaa kynänsä syvimmin paperiin If I Was The Priest -kappaleessa. Kyseessä ei ole hanhiniemimäinen pappisroolikelaus-kipale. Laulu on kuin fiktiivinen lyhytelokuva, johon Bruce on sijoittanut Jeesuksen villin lännen sheriffiksi. Kuulostaa sketsiltä, mutta tarina on haastava ja sen opetukset jäävät kiehtovalla tavalla avoimiksi.
Springsteen kasvoi lapsena katolisen koulun, pappilan ja luostarin naapurissa. Hän kertoo omaelämänkerrassaan Born To Run, että yritti jossain vaiheessa pyristellä kristillisistä vaikutteistaan eroon, muttei siinä onnistunut. ”En usein harjoita uskontoani, mutta tiedän, että jossain syvällä sisimmässäni olen edelleen mukana joukkueessa”, hän sanoo.
On kiehtovaa, että perinteisesti vain kristilliseen kuvastoon ja kerrontaperinteeseen liittynyt hahmo pystytään näin luontevasti ja jopa hauskasti liittämään niin kutsuttuun ”tavalliseen” biisintekstiin.
Bruce Springsteen ei ole pamahtanut uskoon tai alkanut tehdä gospelia. Hän vain tuntuu operoivan sangen luontevasti kaikenlaisten teemojen kanssa. Jopa kristillisten, jos siltä tuntuu, tai jos teema sopii tarinaan. Esimerkillistä, sanoisin.
Teksti: Mikko Saari
Kirjoittaja on nuorisotyönohjaaja. Kolumni on julkaistu alun perin Töölöläinen-lehden numerossa 18/2020.
EvästeetLinkki avautuu uudessa välilehdessä