Evästeet
EvästeetLinkki avautuu uudessa välilehdessä
Naapureita ei tunnista, kun heillä on maskit päällä. Itse ei näe välillä mitään, kun rillit huurtuvat maskin kanssa. Kaikki eivät uskaltaudu ulos ollenkaan. Bussipysäkillä todettiin tutun kanssa, että oman elämän tärkeysjärjestys on muuttunut. Itseäni ei tauti pelota, mutta vanhemmilleni soittelen aina vähän sydän syrjällään, että ovatko kunnossa ja muistutan maskista ja käsien pesusta.
Ystävien ja naapureiden arvon ymmärtää tällaisena aikana. Miten mukavaa oli taas jutella naapurin Markun kanssa yhteisellä bussimatkalla metrolle. Ja miten ihanaa, että hyvä ystävä asuu samassa talossa! Kun emme kumpikaan voineet mennä vanhempiemme luokse, niin nautittiin sitten kahdestaan jouluateria.
Elämä on kaventunut. Uimaan ei pääse ja leffalippuja on ostettuna, kunhan teatterit aukeaisi. Seurakunnassa on hiljaista. Monella on ristiriitaisia tuntoja. Nythän on kriisi, eikö kirkkojen pitäisi olla auki? Seurakunnassa halutaan suojella kävijöitä. Kyllähän me sen ymmärrämme. Herra, auta meitä toimimaan oikein ja parhaalla tavalla ja auta meitä olemaan tukena ja valona toinen toisellemme! Nyt ne pienet huomioimiset ja ystävälliset sanat ovat kullan arvoisia.
Yksi on meitä aina lähellä. Yksi on, joka aina kuulee ja kuuntelee. Eikä siihen tarvita edes puhelinta.
Taivaan Isän syli on aina avoinna varsinkin tuhlaajapojille ja -tytöille.
”Vaikka isä ja äiti minut hylkäisivät, Herra pitää minusta huolen” (Ps. 27: 10). Ja siksi: ”Vaikka minä kulkisin pimeässä laaksossa, en pelkäisi mitään pahaa, sillä sinä olet minun kanssani” (Ps. 23: 4).
Sinua kuullaan. Kerro kaikki huolesi Hänelle, joka on sinut suunnitellut juuri sinuksi. Sinä olet rakastettu. Sinä et ole koskaan yksin.
Teksti: Kika Paukkunen
Kirjoittaja on kansainvälisen työn sihteeri. Kolumni on julkaistu alun perin Töölöläinen-lehden numerossa 02/2021.
EvästeetLinkki avautuu uudessa välilehdessä