Diakoniatyön harjoittelu korona-ajasta huolimatta 

Aloitin diakoniatyön harjoitteluni helmikuussa Töölön seurakunnassa. Tiesin heti, että haluan tehdä seurakuntaharjoitteluni juuri tässä seurakunnassa – onhan Töölön kirkko kastekirkkoni, joten se tuntui tärkeältä paikalta.

Harjoitteluni alkoi vauhdikkaasti. Yllätyin myönteisesti siitä, kuinka paljon Töölön seurakunnassa on diakoniatyön järjestämää toimintaa. Pääsin osallistumaan ryhmiin, asiakastapaamisiin ja kotikäynteihin. Diakoniatyöhön kuuluu myös runsaasti suunnittelutyötä. Lisäksi sain mahdollisuuden käyttää musikaalisuuttani ja laulun lahjaani harjoitteluni aikana. Musiikin kautta voin tuoda iloa ja toivoa ihmisille. Erityisesti laitoshartaudet ja musiikkihetket iäkkäiden ryhmissä jäivät mieleeni.

Huomasin myös vapaaehtoisten tärkeän roolin seurakunnalle. Ilman vapaaehtoisten osaavaa työpanosta olisi vaikea toteuttaa yhtä monipuolista toimintaa. Työskentely seurakunnassa on suurelta osin tiimityötä, jossa jokainen voi tehdä tärkeää työtä omana itsenään ja omalla persoonallaan.

Koin harjoitteluni aikana myös COVID-19-pandemian aiheuttaman poikkeustilan. Seurakunnat joutuivat uuden eteen, sillä osa toiminnasta muutettiin digitaaliseksi ja osa keskeytettiin kokonaan. Tilanne oli uusi myös iäkkäimmille seurakuntalaisille, joilla kaikilla ei ole mahdollisuutta käyttää digilaitteita. Myös Helsingin seurakuntien ja kaupungin yhteistyö, Helsinki-apu, alkoi toimia nopeasti ja sen kautta tavoiteltiin puhelimitse yli 80-vuotiaita kotona asuvia helsinkiläisiä.

Myös oma harjoitteluni muuttui pandemian vuoksi, enkä päässyt toteuttamaan kaikkia ennalta suunniteltuja tehtäviä. Oli silti arvokasta nähdä poikkeustilanne. Uskon, että pandemia on lähentänyt ihmisiä huolehtimaan toinen toisistaan ja seurakunnan merkitys on kasvanut toivon välittäjänä. Diakoniatyön asiakkaisiin on pidetty yhteyttä puhelimitse. Uskon keskustelujen tuoneen iloa ja lohtua heille, joita emme päässeet kasvotusten tapaamaan.

Harjoitteluni avasi minulle ajatusta siitä, mitä haluan tulevaisuudessa tehdä. Koen, että pyyteetön ihmisen auttaminen missä tahansa elämäntilanteessa on todellista ihmisen kuulemista ja kohtaamista. Jos siinä voi olla arkisestikin avuksi joko työnsä kautta tai vapaaehtoisena, se tuo myös itselle hyvää mieltä.

Teksti: Iines Riihelä

Kirjoittaja opiskelee sosionomi-diakoniksi Diakonia-ammattikorkeakoulussa. Opinnot sisältävät teoriaopintoja, kaksi sosiaalialan harjoittelua ja kirkollisen harjoittelun.

Julkaistu: 8.6.2020