Uutislistaukseen

Päätöksistä tiedottaminen siirtyy ensisijaisesti nettiin – ilmoitustaulut historiaan

Heinäkuun alussa voimaan tullut uusi kirkkolainsäädäntö muuttaa totuttuja tapoja pitää seurakuntien ja seurakuntayhtymien pöytäkirjoja ja päätöksiä yleisesti nähtävillä.

Kuvassa yhteinen kirkkovaltuusto Seurakuntien talolla


Vast’edes pöytäkirjat ja päätökset julkaistaan ensisijaisesti netissä, käytännössä siis seurakuntien ja seurakuntayhtymän verkkosivuilla. Päätöksistä tiedottamisesta sekä oikaisuvaatimusohjeista ja valitusosoituksista säädetään uudessa kirkkolaissa (652/2023) ja kirkkojärjestyksessä (657/2023).

Seurakuntaneuvostojen, yhteisen kirkkoneuvoston ja yhteisen kirkkovaltuuston pöytäkirjojen lisäksi verkossa julkaistaviksi siirtyvät myös kuulutukset ja ilmoitukset, esimerkiksi virkojen julistaminen auki. Myös valituskelpoiset viranhaltijapäätökset tulevat näkyville nettiin.

Seurakunnan jäsenten tietoon saatettava kuulutus pidetään nähtävillä, jollei muuta säädetä tai salassapitoa koskevista säännöksistä muuta johdu.

Kuulutusten on oltava nähtävillä pääsääntöisesti 14 vuorokautta. Nähtävillä pidettävään pöytäkirjaan tai ilmoitukseen liitetään muutoksenhakuohjeet eli oikaisuvaatimusohjeet tai valitusosoitus. Seurakunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemäntenä päivänä siitä, kun pöytäkirja on julkaistu yleisessä tietoverkossa.

Pöytäkirjan ja päätöksen nähtävillä pitämisessä otetaan kuitenkin huomioon kirkkolaissa, viranomaisten toiminnan julkisuudesta annetussa laissa (621/1999) sekä muussa laissa mahdollisesti salassa pidettäväksi säädetyt asiat. Salassa pidettäviä asioita ei luonnollisestikaan julkaista. mutta esimerkiksi pöytäkirjassa näkyy maininta salassa pidettävän asian käsittelystä.

Pöytäkirjassa ja viranhaltijapäätöksessä julkaistaan ainoastaan tiedonsaannin kannalta välttämättömät henkilötiedot, esimerkiksi virkaan tai tehtävään valitun henkilön nimi. Oikaisuvaatimus- ja valitusajan tai esimerkiksi kuulutuksen ilmoitusajan päättyessä myös peruste henkilötietojen näyttämiseen verkkosivustolla päättyy.

Heinäkuu on kokousten ja päätösten osalta käytännössä hiljaista aikaa lomakauden vuoksi. 
Materiaalia alkaa tulla elokuussa, kun syksyn toimintakausi käynnistyy.

2023-07-11 08:45:27.0