Temppeliaukion kirkko lumoaa merkityksellään ympäri vuoden 

Temppeliaukion kirkko on arkkitehtuurisena kohteena monin tavoin täysin ainutlaatuinen. Se elää eräänlaisessa jatkuvassa muutoksessa: kirkon esteettinen ilme ja tunnelma vaihtelevat tarkasteluhetkestä riippuen.

Kesän valoisina päivinä kirkolla on oma ilmiselvä vetovoimansa. Kesäkaudella kirkkoon voi tutustua jopa
10 000 vierailijaa saman päivän aikana ja tunnelma on tällöin tiivis. Kirkkaiden valonsäteiden vilkahtelut kirkkosalin kattoikkunoista nostavat kuitenkin hymyn huulille päivän ruuhkista huolimatta. Erityisen kauniita ovat hetket kesän sunnuntaiaamujen messujen päättyessä, jolloin aurinko paistaa: tällöin kirkkosalin kattoikkunoista sisään tulviva valo ja kattopalkeista syntyvät varjot muodostavat vaikuttavan näköisiä ristejä alttarille, kirkon ydinkohtaan.

Kirkon viehätysvoima ei kuitenkaan jää muina vuodenaikoina kesäkaudelle kakkoseksi. Talvikaudella kirkossa on pienemmistä kävijämääristä johtuen huomattavasti rauhallisempi tunnelma ja sinne voi todella tulla rauhoittumaan. Lumisina talvina kattoikkunoille laskeutuvat lumihiutaleet luovat kirkkosaliin ainutlaatuisen, taianomaisen tunnun. Näin lumettomina talvina kirkossa voi tunnelmoida sadesäälläkin, jolloin tietyissä kohdin pitkin kirkkosalin kallioseiniä virtaa pieniä vesiputouksia. Mieltä vihlovassa räntäsateessa vain harva paikka näyttää yhtä viehättävältä ja tuntuu yhtä kotoisalta kuin Temppeliaukion kirkon kirkkosali.

Kuulin vastikään kirkkosalissa opastetun kierroksen päätteeksi erään henkilön toteavan tuttavalleen, että ”täällä on hyvä energia”. Vieraili kirkossa sitten kesällä tai talvella, sadesäällä tai auringonpaisteessa, kannattaa ottaa hetki tunnustellakseen juuri tätä kirkkosalissa virtaavaa energiaa ja sen merkitystä itselleen. Vuodenaika ja sää ehkä vaihtuvat, mutta merkitys säilyy.

Teksti: Anna Tilli

Kirjoittaja on Temppeliaukion kirkon vs. pääopas. Kolumni on julkaistu alun perin Töölöläinen-lehden numerossa 06/2020.