Evästeet
EvästeetLinkki avautuu uudessa välilehdessä
Temppeliaukion kirkon urut. Kuva: Töölön seurakunnan kuvapankki / Juha Martinmaa
Tarjoamme rikasta musiikkielämää. Seurakunnassamme toimii Töölön kamarikuoro, Töölön kirkon kamariorkesteri ja gospelkuoro Gospel Helsinki. Lisäksi olemme mukana Gospelia kaikille -hankkeessa, jonka osana toimii gospelkuoro Gospelia kaikille Mass Choir.
Järjestämme vuosittain lukuisia musiikkitilaisuuksia, joissa esiintyy seurakuntamme kirkkomuusikoita, kuoroja, seurakuntalaisia ja muita musiikin ammattilaisia ja harrastajia. Seurakunnan musiikkitapahtumat ilmoitetaan verkkosivujemme Tapahtumat-osiossa.
Lisäksi Temppeliaukion kirkossa järjestetään vuosittain satoja ulkopuolisten järjestäjätahojen konsertteja, joiden tiedot löytyvät Temppeliaukion kirkon omilta verkkosivuilta.
Temppeliaukion kirkon messuissa sunnuntaisin klo 10 on mukana runsaasti musiikkia yhteistyökumppaneiltamme, joihin lukeutuvat mm. Kauppakorkeakoulun ylioppilaskunnan laulajat (KYL), Kauppakorkeakoulun ylioppilaskunnan naislaulajat (KYN), Philomela, Helsingin yliopiston osakuntien kuorot, Helsingin musiikkiopistot ja Taideyliopiston Sibelius-Akatemia.
Seurakunnassa toimii Töölön kamarikuoro ja Töölön kirkon kamariorkesteri.
Töölön kirkon kamarikuoron harjoitukset Töölön kirkon seurakuntasalissa keskiviikkoisin klo 18.30.
Sovi koelaulusta tai -soitosta kamarikuoron ja -orkesterin johtajan Tuomas Karjalaisen kanssa.
Tuomas Karjalainen, kanttori
puh. (09) 2340 6342
tuomas.karjalainen@evl.fi
Keskiviikkoisin Temppeliaukion kirkossa klo 14-14.30.
Henri Hersta, urut
Orgelkids on koulutusprojekti, jonka tarkoituksena on perehtyä ja kouluttaa lapsia urkuihin soittimena.
Puinen hollantilaisen Verschuren-urkurakentamon käsityönä valmistama soitin käsittää 24 kosketinta kahden oktaavin alueella sekä kaksi äänikertaa. Materiaalit ovat täysin samat kuin oikeissa uruissa. Rakennussarjassa on yhteensä 128 osaa: runko, pillit, koskettimet yms. Soitin kootaan ryhmätyönä: rungon kokoajat, pillien lajittelijat, koskettimien järjestelijät jne. Valmiin soittimen äärellä rakennusprojektin jäsenet pääsevät ihailemaan työn lopputulosta myös itse soittaen ja soinnista nauttien.
Töölön seurakunta on aloittanut lasten urkujenrakennustyöpajat yhteistyössä alueen koulujen kanssa. Urku rakennetaan yhdessä n. 10-12 oppilaan ryhmissä. Sarjan rakentaminen vie n. 1 tunnin. Keväästä alkaen rakennustapahtumia järjestetään ala-asteikäisille 3-4-luokkalaisten koululaisryhmille kirkkovierailujen yhteydessä, jolloin tutustutaan myös oikeisiin kirkkourkuihin ja kirkkotilaan.
Tuomas Karjalainen, kanttori
puh. (09) 2340 6342
tuomas.karjalainen@evl.fi
Musiikkileikkikoulu eli muskari on seurakunnan järjestämää varhaisiän musiikkikasvatusta alle kouluikäisille.
Musiikkikasvatus on tavoitteellista toimintaa. Laulun, leikin, liikunnan ja soiton avulla kehitetään lapsen sosiaalista, motorista, hengellistä ja musiikillista kasvua. Lisätietoja Töölön seurakunnan muskareista löydät tästä linkistä.
Jenni Paaso, varhaisiän musiikinopettaja
puh. 050 596 5601
jenni.paaso@evl.fi
Macula musica -konsertit järjestetään Meilahden kirkossa yhteistyössä Helsingin yliopiston silmäsairaalan kanssa.
Alan asiantuntijoiden luennot yhdistyvät taidemusiikkiin.
Ajantasaiset konserttitiedot löytyvät verkkosivujemme Tapahtumat-osiossa.
Pete Vuorio, kanttori
puh. (09) 2340 4731
pete.vuorio@evl.fi
Haluaisitko kuulla oman lempivirtesi kanttorin laulaman ihan omassa kodissasi?
Seurakunnan musiikkityö järjestää yhdessä diakoniatyön kanssa sinulle tämän mahdollisuuden.
Kanttorin mukana tulee sinua tervehtimään joku seurakunnan vapaaehtoinen tai diakoniatyöntekijä, joka on sinulle mahdollisesti jo entuudestaan tuttu.
Ota rohkeasti yhteyttä!
Leena Tiitu, johtava kanttori
puh. 050 3801 684
leena.tiitu@evl.fi
EvästeetLinkki avautuu uudessa välilehdessä