Armon aurinkoa 

Päästiinpäs siitä pääsiäisestä, päästiin pälkähästä. Päästiin pakkasista ja pimeistä talven öistä. Uusi elämä alkaa kasvaa ja silmut aukeavat Luojan keväisen auringon säteiden voimalla kohti jotain uutta ja uskomatonta. Mutta päästämmekö me itsemme kohti uutta ja uskomatonta sittenkään niin helposti? Pelkäämmekö pysähtyä ja tunnistaa heikkoutemme? Uskallammeko turvautua ikiaikaiseen apuun?

Tässä yksilöllisyyttä ja menestystä korostavassa ajassa pääsiäisen aika tarjosi jälleen hyvän mahdollisuuden pysähtymiseen arjen ja kiireen keskellä. Hiljainen viikko – piinaviikko ymmärrettynä rauhoittumiseen ennen kristikunnan suurta ilosanoman juhlaa oli mainiota aikaa itsetutkiskeluun.

Omassa työssäni kohdatessani surevia kanssaihmisiäni on usealla heistä elämänsä suurin piinaviikko juuri läheisensä kuolemaan liittyvien asioiden järjestelyissä. Itsetutkiskelu ja toisinaan myös syytökset leimaavat sen hetkistä arkea ja pysähtyminen pelottaa. Asiat on hoidettava, eteenpäin ei oikein uskalla katsoa ja usko on koetuksella, jos sitä on kuolevan rinnalla kulkiessaan hetkeen enää tuntunut itsestä löytyvänkään. Eletty elämä pohdituttaa ja se on oikein.

Luottamus siihen, että ylösnoussut Kristus on myös minun vapahtajani, on voima, jonka voi tuntea kun antautuu itselleen – on omalle egolleen armollinen. Voimme olla vakuuttuneita siitä, että usko, toivo ja rakkaus kantavat meitä matkatessamme pitkin ajan virtaa siihen tuntemattomaan maahan, jonka tanterilta taivaltaja ei konsaan palaa. Meidän on hyvä muistaa, että tämä on ihmisten maailma ja sellaisenaan virheitä täynnä. Siitä huolimatta tai ehkä juuri siksi Armon aurinko paistaa silloinkin kun se ei näy. Sen avulla pääsemme aina eteenpäin kohti uutta ja uskomatonta. Joko Sinä olet löytänyt keväisen leskenlehden päiväkävelylläsi Töölössä? Se odottaa Sinua!

Teksti: Pekka Lehtiö

Kirjoittaja on töölöläinen hauturi ja Helsinki-opas. Kolumni on julkaistu alun perin Töölöläinen-lehden numerossa 10/2019.