
Kuva: Helsingin seurakuntayhtymän kuvapankki / Elina Manninen (Keksi)
Isostoiminta Töölön seurakunnassa
Isoskoulutus on tarkoitettu rippikoulun käyneille nuorille ja se kestää yhden vuoden. Syksyllä 2025 se alkaa to 28.8. klo 18 rippikoulujen Get together ja starttitapahtumalla Meilahden kirkolla (Pihlajatie 16). Sähköinen ilmoittautumislinkki välitetään nuorille rippikoulun aikana. Voit kysyä lisätietoa ja linkkiä ilmoittautumiseen myös Hannalta (hanna.ikaheimo(a)evl.fi).
Koulutuksessa opitaan monenlaisia taitoja tulevia isostehtäviä sekä omaa elämää varten! Siinä sivussa tutustutaan uusiin ihmisiin, sekä pidetään hauskaa. Siellä käydään läpi ihmissuhde- ja vuorovaikutustaitoja, harjoitellaan ryhmänohjaamista ja leikittämistä. Lisäksi syvennytään myös raamisten pitämiseen ja opetellaan suunnittelemaan ja toteuttamaan hartauksia sekä jumalanpalveluksia.
Isoskoulutuksen kokonaisuus koostuu syksyn ja kevään iltakokoontumisista, isosviikonlopuista/leiristä, sekä oman rippikouluryhmän mukana kulkemisesta. Kaikki isoskoulutuksen käyneet ja isostoiminnassa mukana olevat voivat hakea isosiksi rippikoululeireille.
Joissain toisen asteen oppilaitoksissa seurakunnan koulutuksista ja vapaaehtoistehtävissä toimimisesta voi saada opintopisteitä! Töölön seurakunnan isoskoulutuksen ja isostoiminnan kokonaisuus rakentuu neljästä 1 opintopisteen laajuisesta moduulista eli pisteitä voidaan sisällyttää tutkintoon 1-4 op. verran. 1 opintopiste sisältää 27 tuntia koulutusta, käytännön harjoitteita ja isosena toimimista.
Isosena toimimisen jälkeen nuorilla on mahdollisuus hakeutua myös apulaisohjaaja-, yövalvoja- ja 10-koulutukseen. Kaikkien nuorten koulutusten osalta tarkempaa tietoa on koottuna tällä sivulla.
Syksyn 2025 ja kevään 2026 koulutuskerrat Meilahden kirkolla
to 28.8. klo 18–21 (Get together, ISKO startti)
ti 9.9. klo 17.30–20 (IS1: Minä isosena ja ryhmänohjaajana. Isosen erilaiset tehtävät)
ti 23.9. klo 17.30–20 (IS2: Luottamus, tunteet ja vuorovaikutus)
ti 7.10. klo 17.30–20 (Y1: Miten ohjaan leikkiä)
ti 21.10. klo 17.30–20 (Y2: Ryhmädynamiikka)
pe 31.10.- su 2.11. ISKO-leiri (Y5: Iltaohjelma) (Y6: Luovuus ja toiminnallisuus)
ti 11.11. klo 17.30–20 (Y3: Isosen käytännön tehtävät leirillä)
la 22.11. klo 10–16 (ISKO-leirin korvaava kerta)
ti 9.12. klo 17.30–20 (Y4: Jumalanpalvelus)
JOULULOMA
ti 13.1. 17.30–20 (Y8: Ensiaputaidot ja fyysinen turvallisuus)
ti 3.2. 17.30–20 (Y7: Hartauden valmistaminen ja pitäminen)
ti 3.3. 17.30–20 (IS9: Musiikki)
Isoshaku
Haku vuoden 2026 rippikouluryhmiin tapahtuu joulukuussa sähköisesti. Tarkemmat hakuohjeet välitetään syksyn viimeisen koulutuskerran yhteydessä.
Lisätietoja
Hanna Ikäheimo, puh. 050 4727250, hanna.ikaheimo(a)evl.fi