Lupa olla pieni 

Kun koronavirus sulki Helsingin koulut, kirjastot ja elokuvateatterit ja siirsi meidät etätöihin, jäi monilla ylimääräistä aikaa käsiinsä. Moni on hyödyntänyt tuon ajan lukemalla pinon kirjoja, leipomalla taikinajuureen tai istuttamalla kodin kukat uudelleen. Sitten on taas heitä, joille kirjaan syventyminen on vain etäinen haave. Heidän ei tarvitse pelätä yksinäisyyttä tai pitkästymistä. Yksi ryhmä, jolla vapaa-aika ei tosiaan ole lisääntynyt, ovat lapsiperheet. 

Kun ennen elettiin ruuhkavuosia kiireen keskellä ja kiidettiin paikasta toiseen, nyt vanhempien pitäisi jakautua jo useampaan asiaan yhtäaikaisesti. Monissa kodeissa tehdään etätöitä, autetaan etäkoulussa, valmistetaan
tuplamäärä ruokaa, keksitään loputtomasti aktiviteetteja, siivotaan ahtaita kaupunkineliöitä ja tehdään tiloista monikäyttöisiä. Tilataan uudet keväthaalarit netistä ja toivotaan, että mitoitus vastaa kokomerkintää. Lohdutetaan itkevää lasta, kun syntymäpäiväjuhlia ei voida nyt pitää. Opastetaan isovanhempia videopuheluiden kanssa, tunnetaan huolta läheisten terveydestä. Yritetään olla vahvoja, kuulla muiden hätää. Moni tekee koko ajan paljon, mutta saattaa samaan aikaan tuntea, ettei pysty vaikuttamaan mihinkään. Aikuinenkin voi tuntea avuttomuutta. Huolehtijan rooli voi olla raskas. 

Pienen lapsen paikka on sylissä. Turvallisen sylin voi tarjota yhtä lailla isä tai äiti, isovanhempi tai joku muu läheinen. Sylissä maailma muuttuu lempeämmäksi, turvallisemmaksi kohdata. Sylistä käsin on helppo luottaa, että kaikki selviää. Mutta kuka ottaa äidin syliin? Kuka vakuuttaa isälle, että kyllä se siitä? Milloin aikuinen saa heittäytyä avuttomaksi ja pieneksi, olla muiden hoidettavana? 

Kaikilla meistä ei ole sitä, jonka syliin kömpiä. Joka silittäisi päätä, lupaisi että kaikki järjestyy, puhuisi lohdutuksen sanoja. Silloin ikävöimme ehkä Häntä, jolla on kaikki langat käsissään. Häntä, jonka rakkautta ei tarvitse epäröidä. Ehkä nyt olisi taas aika ottaa käyttöön iltarukous, joka on vuosien aikana jäänyt iltarutiineista pois. Lukea sanoja, joita on luettu vuosisatojen ajan. Olla osa kirkkoa, joka on kestänyt vainoja, epidemioita ja nälänhätää. Laittaa turva ikiaikojen Jumalaan.

Sillä kun jokin on niin suurta, saa itse rauhassa olla pieni. 
 
Teksti: Emilia Kuusisto

Kirjoittaja on lapsi- ja perhetyön pastori ja pienen lapsen äiti.

Julkaistu 27.4.2020.