Evästeet
EvästeetLinkki avautuu uudessa välilehdessä
Meillä kotona jälkikasvu on jo pitkään kysellyt, että milloin se Tripla oikein aukeaa. Rahaakin on säästetty innokkaasti, että pääsee Triplaan shoppailemaan. Tripla on kuitenkin muutakin kuin shoppailupaikka. Se on kohtauspaikka, jonne voi tulla nauttimaan, kokemaan ja olemaan.
Myös me seurakuntana halumme olla siellä, missä ihmiset ovat ja tuoda kauppakeskusmaailmaan myös toisenlaisen näkökulman: seurakunnan lähelle asukkaita ja kauppakeskuksessa kävijöitä. Seurakunnalle avautuu 17.10. seurakuntakeskus Fokus Mall of Triplassa. Fokuksessa on meille kaikille tilaa ja se sijaitsee kauppakeskuksen keskeisellä paikalla. Tämä mahdollistaa hyvin monipuolisen ja kaikenikäisille
ihmisille suunnatun toiminnan. Fokus on myös alueen asukkaiden kirkollinen tila ja siellä voi pitää vaikkapa kastejuhlan tai häät.
Me Töölön seurakunnan työntekijät odotamme innoissamme ja laskemme jo päiviä, milloin toiminta Fokuksessa alkaa. Nyt aamukammassa on jäljellä enää muutama piikki! Ihmisiltä on kerätty toiveita Fokuksen toiminnasta. Nämä voisi tiivistää niin, että keskeisiä toiveita ovat olleet musiikki, yhteisöllisyys sekä toimintaa lapsille ja nuorille. Olemme suunnitelleet ja suunnittelemme jatkossakin Fokuksen toimintaa näiden toiveiden mukaisesti. Nyt lokakuussa on luvassa muun muassa päivittäisiä musiikkihetkiä. Haluamme edelleen kuulla ajatuksianne ja toiveitanne Fokuksen toiminnasta.
Fokuksen avautumisen jälkeen voit tulla paikan päälle ideoimaan sen toimintaa tai voit jättää ideasi Fokuksen Facebook-sivulle. Kaikkien osallistujien kesken arvotaan Ruotsin risteily. Tervetuloa Fokukseen tutustumaan, osallistumaan ja ideoimaan! Myös monipuolisia vapaaehtoistehtäviä on tarjolla. Nykäise hihasta, kun tavataan siellä!
Teksti: Virva Krans
Tykkää monitoimitila-seurakuntakeskus Fokuksesta Facebookissa ja seuraa Fokusta Instagramissa.
Kirjoittaja on lapsi- ja perhetyön pappi. Kolumni on julkaistu alun perin Töölöläinen-lehden numerossa 22/2019.
EvästeetLinkki avautuu uudessa välilehdessä