Evästeet
EvästeetLinkki avautuu uudessa välilehdessä
Fokus Mall of Tripla Pasilassa
Temppeliaukion kirkko
Suntiona saan palvella monissa eri tehtävissä esimerkiksi jumalanpalveluksissa, kirkollisissa toimituksissa ja erilaisissa kirkkokonserteissa sekä Temppeliaukion että Töölön kirkossa. Erityisen mieluisia minulle ovat erilaiset musiikkiprojektit, joita olen saanut olla mukana toteuttamassa. Tällöin minut saattaa löytää vaikkapa miksauspöydän takaa tai bändistä soittamasta. Suntion toimen ohella olen valmistunut teologian maisteriksi kesällä 2020.
Fokus Mall of Tripla Pasilassa
Töölön kirkko
Töölön kirkon suntioryhmän vetäjä
Meilahden kirkko, Tuomaan kirkko
Meilahden kirkko
Meilahti-Fokus-Rasti - suntioryhmän vetäjä
Vapaaehtoistoiminnan koordinaattori
Olen työskennellyt suntiona tammikuusta 2020 lähtien. Varsinainen toimipisteeni on Ruskeasuon seurakuntakeskus Rasti, mutta tarvittaessa olen työvuorossa myös muissa toimipisteissämme, lähinnä Fokuksessa ja Meilahden kirkolla. Olen aiemmin työskennellyt Kirkko Helsingissä yhteisessä seurakuntatyössä viisitoista vuotta enimmäkseen vapaaehtoistoiminnan parissa. Työajastani on täällä Töölössäkin varattu puolet vapaaehtoistoiminnan toteuttamiseen, tukemiseen ja kehittämiseen erityisesti suntion työn näkökulmasta.
Työssä parasta on vaihtelevat työtehtävät ja kohtaamiset ihmisten kanssa, kulkeminen hetken matkaa mukana arjessa ja juhlassa, ilossa ja surussa. Ja se että saa valmistella tilan aina kulloisenkin tilaisuuden osallistujia varten yksilölliset tarpeet huomioiden, jotta kaikkien on helppoa ja turvallista tulla ja olla.
Vapaa-aika kuluu musiikin, teatterin, elokuvien ja käsitöiden parissa. Pitkät iltakävelyt rentouttavat mielen ja kehon.
On ilo palvella!
Töölön kirkko. Virkavapaalla 31.12.2023.
Temppeliaukion kirkko
Temppeliaukion kirkon suntioryhmän vetäjä
Työskentelen monipuolisesti suntion tehtävissä enimmäkseen Temppeliaukion kirkolla. Vastuualueena erityisesti seurakuntasalin ja kerhotilojen ylläpito. Puoleeni voi kääntyä toimituksiin ja juhliin liittyvissä kysymyksissä. Nähdään messuissa, muskarissa ja erilaisissa piireissä!
EvästeetLinkki avautuu uudessa välilehdessä