Kuva: Pia Ingberg/Keksi Agency
Nuoret aikuiset Töölön seurakunnassa
Tarjoamme toimintaa nuorille aikuisille. Olit sitten opiskelija tai jo työelämässä oleva, perheellinen tai yksineläjä, olet tervetullut rakentamaan nuorten aikuisten yhteisöä!
Järjestämme nuorten aikuisten iltoja pääsääntöisesti Töölön kirkolla. Illoissa jutellaan elämästä, uskosta ja kaikesta siitä väliltä sekä pelaillaan, askarrellaan ja joskus myös tehdään ruokaa yhdessä.
Vuonna 2026 18-vuotta täyttäville ja hieman sitä vanhemmille tarkoitettuja iltoja järjestetään tiistai-iltaisin muutaman kerran kuukaudessa Meilahden kirkolla. Nämä illat sopivat heille, joille nuorten toiminta ei tunnu enää täysin omalta, mutta nuorten aikuisten toimintakaan ei vielä kiinnosta.
Töölön seurakunnan nuorilla aikuisilla on oma whatsapp-ryhmä tiedottamista, ideointia ja toiminnan suunnittelua varten. Seurakunnan työntekijät voivat lisätä sinut ryhmään pyynnöstä.
Punaisen laulukirjan messu
Punaisen laulukirjan messu on uudenlainen jumalanpalvelus, jonka palvelutehtäviin kutsumme erityisesti nuoria ja nuoria aikuisia. Messu on tarkoitettu kaiken ikäisille. Messu järjestetään syys- ja kevätkaudella kerran kuukaudessa Töölön kirkossa. Messussa yhdistyvät perinteet, sana, rukous ja puhutteleva musiikki.
Messussa laulaa pop-up -kuoro, johon voit tulla laulamaan silloin, kun sinulle sopii. Messubändi ja pop-up-kuoro harjoittelevat kirkkosalissa ennen messua klo 17 alkaen.
Syksyllä 2026 punaisen laulukirjan messut ovat: 2.9., 7.10., 4.11. (synkimmät laulut) ja 2.12. (jouluiset laulut).
Lisätietoja:
Nuorten aikuisten pappi Birgitta Hämäläinen 050 351 7569 tai birgitta.hamalainen@evl.fi
Nuorisotyönohjaaja Johanna Rantala-Cenamor 050 407 1981 johanna.rantala-cenamor@evl.fi
Nuorten aikuisten toiminnan kevätesitteet löydät täältä PDF-muodossa (ei saavutettava).

Aikuisrippikoulu
Jos rippikoulu jää syystä tai toisesta nuorena käymättä, sen voi suorittaa myös aikuisiällä. Aikuisrippikouluun osallistuu Suomessa vuosittain noin tuhat yli 17-vuotiasta. Aikuisrippikoulun laajuus on vähintään kaksikymmentä tuntia ja se räätälöidään aina henkilökohtaisesti osallistujan elämäntilanteeseen sopivaksi.
Aikuisrippikoulussa pohditaan kristinuskon keskeisiä kysymyksiä, etiikkaa, elämää ja kirkkoa. Tapaamiskertojen välillä syvennytään itsenäisesti käsiteltäviin aiheisiin.
Töölön seurakunnan aikuisrippikoulut järjestetään sopimuksen mukaan ja aikuisrippikouluun voi ilmoittautua koska tahansa.
Kiinnostuitko? Kysy lisää ja ota yhteyttä!
Lisätietoja:
Santeri Kaleva, diakoniapappi
puh. 050 30 799 25 tai santeri.kaleva@evl.fi
Alfa-kurssi
Alfa-kurssi on sarja tapaamisia, joissa keskustellaan, kysytään kysymyksiä ja tutustutaan kristinuskoon avoimessa ja yhteisöllisessä ilmapiirissä.
Kurssi syntyi anglikaanikirkon piirissä, mutta nykyään kurssi on sisällöltään yhteiskristillinen. Alfa-kursseja Suomessa ovat järjestäneet evankelis-luterilaiset seurakunnat, katoliset seurakunnat, vapaiden suuntien kirkot ja seurakunnat sekä kristilliset järjestöt. Kurssin osallistujilla on mahdollisuus kysyä avoimesti vaikeitakin kristinuskoa koskevia kysymyksiä. Kurssi on tarkoitettu erityisesti etsijöille, mutta se sopii myös muille uskon- ja elämänkysymysten pohtimisesta kiinnostuneille. Alfa käy aikuisrippikouluksi pienin täydennyksin.
Tapaamiset aloitetaan tutustumisella yhteisen aterian lomassa. Sen jälkeen katsotaan video-alustus päivän aiheesta (noin 30 min.) ja keskustellaan sen herättämistä ajatuksista. Kurssille voi tulla tutustumaan kolmella ensimmäisellä kerralla. Sen jälkeen uusia jäseniä ei oteta mukaan, jotta ryhmäytyminen voi alkaa.
Töölön seurakunnassa seuraava Alfa-kurssi järjestetään syksyllä 2026 10.9.-19.11. Lisätiedot birgitta.hamalainen@evl.fi.
Ota yhteyttä
Olen nuorten aikuisten ja yhteiskunnallisen työn pappi. Kehitän ja toteutan toimintaa nuorille aikuisille. Vahvistan myös seurakuntamme yhteistyötä paikallisten verkostojen ja kumppaneiden kanssa. Työskentelin pitkään juridiikkaan ja hallintoon liittyvissä tehtävissä, mutta pappiskutsumus sekä halu toimia lähellä ihmisiä ja tehdä seurakunnassa hengellistä työtä vetivät minut töihin Töölön seurakuntaan.
Asun Itä-Vantaalla ja perheeseeni kuuluu aviomieheni lisäksi kolmea tytärtä ja kaksi koiraa. Sydäntäni lähellä ovat messut ja toimitukset, rukouselämä monenlaisissa muodoissaan, ihmisiin tutustuminen sekä yhteisöllisuuden edistäminen. Vapaa-ajallani viihdyn mökillä, ruoanlaiton parissa, matkustelemassa ja tähtitaivasta katselemassa kaukoputkeni läpi.
Nuorisopappi
”Valo loistaa pimeydessä, pimeys ei ole saanut sitä valtaansa.” (Joh. 1:5).
Minulle usko on valoa, turvaa ja luottamusta. Sellaista uskoa haluan myös pappina olla välittämässä.
Teen erilaisia toimituksia ja olen mukana jumalanpalveluselämässä ja nuorisotyössä. Lisäksi saan ilokseni tehdä työtä rippikoulujen ja isoskoulutuksen parissa. Työhistoriani alkaa rakennustyömailta ja kulkee kaupan palvelutiskin kautta kirkkoon. Käytännönläheinen ote näkyy edelleenkin työssäni vahvasti. Minulle tärkeää on kohdata kaikenlaiset ihmiset tasavertaisesti ja mahdollisimman saavutettavasti, tässä pyrin myös koko ajan kehittämään itseäni.
On etuoikeus saada kulkea erilaisten, eri ikäisten ihmisten arjessa, juhlassa ja elämän taitekohdissa mukana. Etenkin surussa myötäeläminen ja surevien tukeminen on sydäntäni lähellä oleva kunniatehtävä. On onni päästä olemaan mukana myös ilon, kasvun ja rakkauden juhlissa.
Kohtaamiset ja toimitukset onnistuvat luontevimmin suomeksi. Englannin ymmärtämisen taitoni on hyvä ja puhun yksinkertaista englantia tarvittaessa. Valmiita tekstejä luen tarvittaessa ruotsiksi.
Vapaa-ajalla vietän aikaani joko kotona kotimaisten sarjojen parissa tai keikoilla hyvän musiikin ja ystävien kanssa.
Nähdään kirkolla, nuoriso- ja rippikoulutyössä, ilon ja ikävän juhlissa tai vaikka kodin siunaamisen hetkissä -missä vain tarvitset. Olen täällä ihan Sinua varten!