Uutislistaukseen

Lähikuva pikkutytön kasvoista tummien joulukuusenlehvien välistä kuvattuna. Kuva: Helsingin seurakuntayhtymän kuvapankki / Pekka Vasantola

Diakoniatyö auttoi vähävaraisia myös koronajouluna

21.1.2021 11.16

Diakoniatyö auttoi vähävaraisia myös koronajouluna

Seurakuntamme diakoniatyö tuki ihmisiä joulukuussa keskusteluavusta kukkatervehdyksiin ja ruokakasseihin.

Seurakuntamme diakoniatyö kohtasi joulukuussa 2020 yhteensä 443 henkilöä, joista hieman yli puolet asui yksin ja neljäsosa oli perheellisiä. Eniten kohtaamisissa nousivat esille talouteen ja terveyteen liittyvät kysymykset, mutta lisäksi keskusteltiin myös ihmissuhteista, uskon kysymyksistä ja elämän merkityksestä. Keskusteluavun lisäksi seurakuntalaisia autettiin taloudellisesti ja tuettiin hengellisesti muun muassa jakamalla heille Päivän Tunnussana -kirjoja.

Töölöläisiä ikäihmisiä seurakuntamme diakoniatyö muisti joulun alla kukkatervehdyksin.

– Kiitämme kukkia lahjoittaneita seurakuntalaisia, Kukkakauppa Florannaa ja Kaivokukka Triplaa. Yhteistyön ansiosta ilahdutimme erilaisissa tilanteissa olevia ikäihmisiä, seurakunnan johtava diakoniatyöntekijä Maija Åker sanoo.

Palveluklubijärjestö Lions Club Helsinki Töölön yhteistyössä K-Supermarket Kasarmin kanssa järjestämä Auta lasta, auta perhettä -ruokakeräys tuotti puolestaan kolmekymmentä joulukassia eli kuusi ostoskärryllistä ruokaa ja hygieniatuotteita. Seurakuntamme diakoniatyö toimitti joulukassit perille seurakunnan alueen apua ja tukea tarvitseville lapsiperheille.

– Joulukasseilla toimme koteihin joulun makua ja tuntua, Åker sanoo.

Diakoniatyömme auttoi seurakuntamme alueella asuvia ihmisiä taloudellisesti myös Pikku Huopalahden ja Meilahden Lions Clubin antaman taloudellisen tuen avulla. Seurakuntamme jakoi myös Mannerheimin lastensuojeluliiton Länsi-Pasilan osastolta saatuja Hyvä Joulumieli -keräyksen lahjakortteja.

Rakenna joulupuu -keräys säilytti suosionsa

Rakenna joulupuu -keräyksen kautta Töölön seurakunnan alueelta kertyi kahdeksankymmentä joulutoivetta. Aiemmista vuosista poiketen keräykseen sai lahjoittaa tänä jouluna lahjojen sijaan lahjakortteja. Helsingin, Espoon, Vantaan ja Kauniaisten seurakuntien yhteisen Rakenna joulupuu -keräyksen tavoitteena on ilahduttaa oman seurakunnan alueella asuvien pienituloisten perheiden lapsia ja yksineläviä aikuisia.

– Saimme toteutettua kaikki lahjatoiveet seurakuntalaisten lahjakorttilahjoituksilla ja yksittäisellä lahjoitusvaralla. Seurakuntalaiset ottivat lahjakortit vastaan hyvin, Åker sanoo.

Åkerin mukaan ihmiset halusivat kiitettävästi auttaa lähimmäisiä myös koronajouluna.

– Diakoniassa olemme iloisia ja kiitollisia kaikesta hyvästä, jota saimme tehdä seurakuntamme alueella asuvien ihmisten joulunvieton turvaamiseksi, Åker sanoo.