Uutislistaukseen

Turvallisuusohjeet graafisten kuvien muodossa seurakunnan tilaisuuksiin. Sinisellä pohjalla näkyy viisi val...

Toiminta jatkuu, huomioiden koronarajoitukset 15.4.-16.5.2021

10.4.2021 13.46

Koronarajoitusten vuoksi seurakunnassamme järjestettävä toiminta on pääosin tauolla 16.5. asti, lukuun ottamatta Temppeliaukion kirkon sunnuntain kello 10 jumalanpalveluksia, eri toimipisteiden ehtoollishetkiä sekä lapsille, 2009 syntyneille ja sitä nuoremmille lapsille, järjestettävää toimintaa.

Seurakunnassamme järjestettävä toiminta on edelleen pääosin tauolla 16.5. asti. Temppeliaukion kirkon sunnuntaijumalanpalveluksiin voi osallistua korkeintaan 6 henkilöä jumalanpalveluksen järjestäjät pois lukien. Temppeliaukion kirkon jumalanpalvelukset ovat katseltavissa myös suorana lähetyksenä seurakuntamme YouTube-kanavalla.

Lasten vakiintunut ja ennakkoilmoittautumista edellyttävä ryhmätoiminta jatkuu turvallisuusmääräyksiä noudattaen. Tällaisia ryhmiä ovat muun muassa päivä- ja iltapäiväkerhot ja varhaisnuorten harrasteryhmät sekä osa musiikkileikkikouluryhmistä. Ryhmissä saa olla ohjaajan lisäksi korkeintaan 20 lasta ja/tai varhaisnuorta.

Lasten ryhmätoimintaa, joka ei ole vakiintunutta eikä ole edellyttänyt ennakkoilmoittautumista, voidaan järjestää ulkona korkeintaan 10 henkilön kesken. 

Alakoululaisten iltapäiväkerhot siis jatkavat toimintaansa kaupunkien perusopetusta koskevien linjausten ja ohjeiden mukaisesti, samoin myös seurakunnan päiväkerhotoiminta, varhaisnuorten harrastekerhot ja osa musiikkileikkikouluryhmistä. 

Ehtoollishetket jatkuvat

Seurakuntamme lyhyet iltaehtoollishetket pidetään viikottain Töölön kirkossa keskiviikkoisin kello 18 ja 18.30, Fokuksessa kauppakeskus Mall of Triplassa Pasilassa torstaisin kello 18 ja 18.30, ja Ruskeasuon seurakuntakeskus Rastissa torstaisin klo 14. Näihin noin vartin mittaisiinn ehtoollishetkiin voi osallistua kerrallaan korkeintaan 6 henkilöä.

Lisäksi Meilahden ja Töölön kirkossa järjestetään lyhyet ehtoollishetket päivystävän papin päivystysajan yhteydessä sunnuntaisin kello 12, 12.30 ja 13. Jos tulijoita on kerrallaan yli 6 henkilöä, viimeisenä tulleet ohjataan mm. seurakuntasaliin odottamaan seuraavan ehtoollishetken alkua.

Perhejuhliin vain lähiomaiset

Kirkollisissa toimituksissa, kuten kaste, häät ja hautajaiset, voivat olla läsnä lähimmät omaiset, vaikka 6 henkilön osallistujamäärä, seurakunnan työntekijät pois lukien, ylittyisikin. Kirkolliset toimitukset suositellaan järjestettävän 6 henkilön rajoitusta noudattaen ja ensisijaisesti seurakunnan tiloissa.

Kirkkotilat ovat auki ja päivystävä pappi tavattavissa

Temppeliaukion kirkko on avoinna maanantaista lauantaihin kello 10–17 ja monitoimitila Fokus päivittäin kello 12–18 hiljentymistä, rukousta ja keskusteluapua varten. Seurakuntamme päivystävä pappi on tavattavissa sielunhoidollista keskustelua varten arkisin kello 10–17 Temppeliaukion kirkolla ja sunnuntaisin Meilahden ja Töölön kirkoilla kello 12–14. Päivystävä pappi on tavoitettavissa myös puhelimitse arkisin kello 10–17 numerosta 09 2340 6302.

Noudatamme tiloissa 6 henkilön henkilörajoitusta ja muita viranomaissuosituksia. Tiloihimme saa tulla ainoastaan täysin terveenä. Kaikissa tilanteissa on noudatettava 2 metrin turvavälejä. Käsien pesua ja desinfiointia edellytetään. Kaikkia vähintään 12 vuotta täyttäneitä suositellaan vahvasti kasvomaskin käyttöön.