Temppeliaukion kirkon hiljaisen viikon konsertti YouTubessa

ti 7.4. kello 19.00
Temppeliaukion kirkon urkupillit ja lasikattoa
Temppeliaukion kirkko

Handelin oratorioaarioita Luukkaan evankeliumin äärellä.

Otto Alanen, tenori

Henri Hersta, urut

Soili Maisila, evankeliumi

Tilaisuuteen ei voi osallistua paikan päällä Temppeliaukion kirkossa Suomen hallituksen asettaman kokoontumiskiellon vuoksi. Syynä on koronaviruksen leviämisen ennaltaehkäisy.

Tilaisuus julkaistaan etukäteen äänitettynä tallenteena Töölön seurakunnan YouTube-kanavalla hiljaisen viikon tiistaina 7.4. kello 19.

Konsertissa kuullaan George Frideric Handelin oratorioaarioita Luukkaan evankeliumin lomassa. Hiljaisella viikolla seurataan Jeesuksen kärsimystietä viimeiseltä ehtoolliselta aina Golgatan kukkulalle asti. Hiljaisen viikon tapahtumat ovat innoittaneet säveltäjiä kautta aikain. Handel sävelsi pelkästään siihen liittyviin teemoihin kolme oratoriota: Messiaan, Brocken Passion ja La Resurrezionen. Näistä kaikista kuullaan aarioita illan konsertissa. 

Handel käytti oratorioidensa musiikkia myös muissa teoksissaan eikä arkaillut lainailla itseltään tarpeen mukaan teemoja tai joskus jopa kokonaisia aarioita varhaisemmista töistään. Hiljaisen viikon konsertissa kuullaan samassa luontevan lainauksen hengessä aarioita useasta muusta Handelin oratoriosta. Konsertti pidetään jo yhdettätoista kertaa. Jokaisena vuonna konsertin kappalelista on hieman vaihdellut esittäjien taustatyön kautta löytämien barokkiaarteiden johdosta. Tänä vuonna pidettävässä konsertissa kuulemme aarioita oratorioista: Messiah, Israel in Egypt, Brockes Passion, Occasional oratory, Saul, La resurrezione, Samson ja Solomon

Pääsiäisen 2020 poikkeuksellisen koronapandemian vuoksi seurakunnan tilaisuuksia on jouduttu perumaan. Halusimme kuitenkin jatkaa katkeamatonta konserttisarjaa ja päätimme toteuttaa sen poikkeavalla tavalla konsertin luonteen säilyttäen. Näin ollen konsertti nauhoitettiin etukäteen live-taltioinnin tapaan. Konsertti on kuultavissa Töölön seurakunnan YouTube-kanavalla alkuperäisenä ajankohtanaan ja myös siitä eteenpäin viikon verran. 

Siunattua pääsiäisaikaa!

Kuva: Juha Martinmaa / Temppeliaukion kirkon urut

Hiljaisen viikon konsertti Töölön seurakunnan YouTube-kanavalla


Järjestäjä

Töölön seurakunta

seurakuntapastori
(09) 2340 6351
Lutherinkatu 3
00100 Helsinki