Jussi Syren and the Groundbreakers -yhtyeen konsertti

la 26.10. klo 18.00 – la 26.10. klo 20.00

Meilahden kirkko (Pihlajatie 16, 00270 Helsinki)

Jussi Syren and the Groundbreakers konsertoi Meilahden kirkossa

Vapaa pääsy.

Jussi Syren and the Groundbreakers -yhtye:

Vuonna 1995 perustettu Jussi Syren and the Groundbreakers -yhtye on tehnyt bluegrass-musiikkia tunnetuksi Suomessa. Akustinen amerikkalainen musiikki tempaa mukaansa myös suomalaiset. Yhtyeen yhdeksäs, gospel-teemainen, albumi "There's No Greater Message" sisältää Syrenin omien kappaleiden lisäksi materiaalia muun muassa amerikkalaiselta country-muusikko Hank Williamsilta.

Yhtyeen yhdestoista albumi ilmestyi keväällä 2019, ja myös siinä on mukana hengellistä materiaalia. Yhtyettä on kuultu yhdeksässä Yhdysvaltain osavaltiossa ja kuudessa Euroopan maassa.

Kirkko-konsertissa yhtye keskittyy hengelliseen tuotantoonsa. Luvassa on banjo- ja mandoliinivetoisten kappaleiden lisäksi a capella -kvarteteita. Yhtyeen akustinen sointi sopii erinomaisesti kirkkoihin, ja yhtye tekee säännöllisesti gospel-konsertteja ympäri maan.

Jussi Syren and the Groundbreakers-yhtyeeseen kuuluu mandolinisti-laulaja Jussi Syrenin lisäksi banjonsoittaja Tauri Oksala, basisti Tero Mäenpää ja kitaristi J.P. Putkonen.

  • Musiikki Musiikki

Jussi Syren and the Groundbreakers Linkki avautuu uudessa välilehdessä


Järjestäjä

Töölön seurakunta, Jussi Syren and the Groundbreakers