Sabrina ja Saarten tyttäret: Kantelettaren joulutarina – Unohdettu kertomus

pe 20.12. klo 18.30 – pe 20.12. klo 19.30

Fokus kauppakeskus Mall of Triplassa (Pasilan Asema-aukio 1 A, 00520 Helsinki)

Sabrina ja Saarten tyttäret -laulukollektiivi esittää draamallisen konsertin muodossa suomalaisen joulukertomuksen 1800-luvulta

Astu sisään joulutarinaan, jollaista et ole ennen kuullut!

Kantelettaren jouluruno on suomalaisten oma joulukertomus, joka kirjattiin muistiin 1800-luvulla. Se ehti jo miltei unohtua, mutta nyt laulukollektiivi Sabrina ja Saarten tyttäret puhaltaa tarinan uudelleen eloon. Yhtye on säveltänyt runot yhteisvoimin draamalliseksi konsertiksi. Tuloksena on huima ja mystinen seikkailu täynnä joulun tunnelmaa.

Kantelettaren joulukertomus alkaa, kun pahaa-aavistamaton Marjatta syö metsästä löytämänsä houkuttelevan puolukan. Tarina kuljettaa kuulijat metsän halki Ruman Ruotuksen tupaan, kipuvuorelle, huorien synnytyspaikkana toimivaan hevostalliin ja lopulta joulun ihmeen äärelle. Yhteisönsä hylkäämä nuori nainen löytää vaikeuksien kautta voimansa.

Konsertti kantaesitettiin jouluna 2017, ja se saavutti suuren suosion. Tänä vuonna kertomus saa jälleen uusia ulottuvuuksia!

Kantelettaren joulutarina on raikas ja mielenkiintoinen vaihtoehto perinteisten joulukonserttien runsauteen. Konserttikokonaisuuteen kuuluu laulukollektiivin lisäksi katutanssia: kolme nuorta katutanssijaa Marjatan, Piian ja Puolukan rooleissa.
  • Musiikki Musiikki

Sabrina ja Saarten tyttäret Linkki avautuu uudessa välilehdessä